|
Tässä ollaan jo hommassa edetty parraslankkuun asti ja
viimeinen
lankku on menossa paikoilleen. Kokka ja perälauta on kiisken
korjauksista
jäänyttä alkuperäistä mahonkia ja sivulaudat
oksatonta
kuusta. Kuuset pasutin kuuman vesihanan alla valuttelemalla. Laudat oli
helppo
tehdä 1:1 lautapiirrosten mukaan. Kopioin kuvat vain
läpipiirtämällä
normaalille kopiopaperille josta leikkasin mallit, joilla piirsin
laudat.
Laudat piirsin suoraan 25mm lankkuun jonka ensin sahasin ja
höyläsin
muotoon. Sen jälkeen halkaisin sen vannesahalla ja
höyläsin
8mm paksuiseksi.
|
|
|
|
|
|
Kuvassa laudoitus valmiina ja alimpiin lautoihin on puristettuna rimat
leventämään
lautaa ja helpottamaan pohjan kiinnitystä. Kuvassa näkyy
hyvin
jigin idea. Hommaan tarvitaan kaksi mallikaarta. Keulapuu on ruuvattu
jigiin
kiinni, samoin kuin perälauta.Perälauta on tehty
epämääräisistä
lisuista. Tärkeimpänä johtoajatuksena on
käyttää
kappaleita kiisken alkuperäisestä hyttirakenteesta.
|
|
|
|
|
|
Laudoitus valmiina. Lisäksi kuvaa veneen sisäpuolelta
niittaauksesta
|
|
|
|
|
![Tekijä](tekija3.jpg)
|
Keulasteevi tuli erillisestä puusta ja liimattiin
päälle. (oikealla) vasemmalle en keksinyt mitään
muuta sopivaa kuvaa, niin laitoin yhden itsestäni
|
![KEulaa](steevi.jpg)
|
![Avustaja](pohja.jpg) |
Tekijä ite oikealla ja vasemmalla kaveri jeesaamassa.
Näissä kuvissa on jo pohja vetästy paikoilleen.
Alkuperäisissä kuvissa oli pohja tarkoitettu
tehtävän
poikkilaudoistuksella, mutta mulla sattui olemaan 4mm mahonkivaneria
jemmassa, niin pistettiin se siitä. Oli hieman nopeampi, eikä
sitä
kukaan huomaa. |
![Tekijä ite](tekija.jpg)
|
|
|
|
![pohjaa](pohja2.jpg) |
Pohjaan ei ollut piirretty köliä lainkaan koko matkalle, vain
tuollainen evä, mutta me ajateltiin pistää siihen ihan
kunnon köli, että tule vähän
suuntavakavuutta. Ja siinä venho on sitten irrallaan ilman
muotokaaria. Nyt alkaa sitten
viimeistely. Törmäyslistat, taavetit, johon härveli
tulee roikkumaan,
patjat jne. |
![Tekijä taas](tekija2.jpg) |
|
Tässä
vaiheessa iski sellainen vaihe, ninkuin yleensä, ei tullut otettua
yhtään kuvaa... tietenkään. Nyt siis voin vaan
esitellä kuvia valmiista yksiköstä...
|
|
![Valmis yksikkö](valmis1.jpg)
|
Eli
tässähän se sitten olis. Heloituksen ostin
etupäässä Farsonsilta. Ei ollut halpaa, ei , mutta ihan
nättiä. Blokit aioin ostaa myöskin Farsonsilta, mutta
kun
kuulin niiden hinnan 52 eur / kpl, niin totesin, että tekaisen ne
itse. Niisä meni kaikenkaikkiaan aikaa noin puoli toista tuntia ja
olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Toki ne hirttää
hieman kiinni, kun akselina toimii 6mm ruuvi Farsonsin terästapin
ja kuulalaakerin sijasta, muta kelvannee tässä asiassa.
|
![Valmista yksikköä taas](valmis2.jpg)
![helaa](hela1.jpg)
|
![Bloki](taavetti1.jpg)
|
Köysistön
räpläämiseen meni myöskin yllättävän
kauan aikaa. Ostin Farsonsilta sellaista puuvillaköyttä,
jonka aioin pleissata. Sen pleissaaminen osoittautui kuitenkin
mahdottomaksi, joten päätinkin vain sitten ommella
köyden päät karhulangalla. Hyvin se
näyttää sekin kestävän.
|
![asdaashfhgjuk](taavetti2.jpg)
|
![asukki](kaytossa1.jpg)
|
Asukkimme, tyttäremme
Iina
tykkäsi oiken paljon nukkua kehdossaan. Hieman kun kuulee
kitinää, niin
vähän tönäisee kehtoa sängystä, niin
sinne se hiljenee. Oivallinen värkki
Olipa vene vuoden 2004 venemessuillakin suomenlahden
puuveneilijöiden osastolla. Oli varmaan messujen pienin vene,
missä ihminen voi olla.
Kuten aina, niin iina kasvoi kehdosta ulos toukokuussa, joten se
annettiin kiertoon. Muutimme kaiken lisäksi talon rakennuksen
ajaksi yksiöön, joten tilakin kävi ahtaaksi. Se kasvatti
jo yhden tuttavaperheen vauvan pinnasänkyyn ja toisten tuttavien
vauva on jo masussa kasvamassa ja jonossa kehtoon. toivottavasti se
joutaa taas joskus meillekkin oikeaan käyttöön.
|
![Asukki](kaytossa2.jpg)
|
|
![Venemessuilla](vmessuilla.jpg)
|
|